LIT on toiminut Lahdessa jo vuodesta 1975

Lahden Isännöitsijätoimisto Oy (LIT) on perustettu vuonna 1975. Aluksi toimintaan kuuluivat isännöinti, kiinteistönhuolto ja kiinteistönvälitys. Myöhemmin mukaan on tullut asuin- ja liikehuoneistojen vuokraus sekä huoneistohotellitoiminta. Tänä päivänä LIT-nimen alla on neljä kiinteistöomaisuuden hoitoon erikoistunutta yritystä ja aputoiminimeä.

Lahden Isännöitsijätoimisto Oy:n toimialaa on isännöinti ja kiinteistöhuoltopalvelut. Yli 36 vuoden olemassaolomme aikana alan kehitys on ollut merkittävää. Tärkeitä tekijöitä pitkien ja luottamuksellisten asiakassuhteiden saavuttamiseksi taloyhtiöiden kanssa ovat olleet jatkuva henkilökunnan kouluttaminen ja kaluston ajanmukaisena pitäminen. Asiakkainamme on yli 60 asunto- ja kiinteistö-osakeyhtiötä.

LIT-Vuokrahuoneistot vuokraa asuin- ja liikehuoneistoja. Vuosien aikana vuokraustoiminta on kasvanut ja kehittynyt voimakkaasti, ja olemmekin jo pitkään olleet johtava asunnonvälitystoimisto Lahdessa. Palvelukonseptimme on monipuolinen. Hoidamme halutessanne kaikki vuokraamiseen liittyvät asiat.

Palveluvalikoimaamme täydentää tytäryhtiömme LIT-Kiinteistönvälitys Oy. LIT-Kiinteistönvälitys ja LIT-Vuokrahuoneistot toimivat kiinteässä yhteistyössä. Näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin niin asunnon vuokraus-, osto- kuin myyntiasioissakin.

LIT-Huoneistohotelli vuokraa tasokkaasti kalustettuja ja muuttovalmiita huoneistoja sekä yksityisille henkilöille että yrityksille. Erikokoiset huoneistot sijaitsevat Lahden keskustassa. Minimivuokra-aika on yksi viikko.

Lahden Isännöitsijätoimisto Oy on vakavarainen ja yrityksellemme on myönnetty korkein luottoluokitus AAA.

Ota yhteyttä   Yhteystiedot