LIT ON KIINTEISTÖOMAISUUDEN HOITOON ERIKOISTUNUT TÄYDEN PALVELUN YRITYS

 

 
 

 

 

LIT ON TOIMINUT LAHDESSA JO VUODESTA 1975


LIT (Lahden Isännöitsijätoimisto Oy) on toiminut Lahdessa jo yli 30 vuotta. Aluksi toimintaan kuuluivat isännöinti, kiinteistönhuolto ja kiinteistönvälitys. Myöhemmin mukaan on tullut asuin- ja liikehuoneistojen vuokraus sekä huoneistohotellitoiminta. Tänä päivänä LIT-nimen alla on neljä kiinteistöomaisuuden hoitoon erikoistunutta yritystä ja aputoiminimeä.

Lahden Isännöitsijätoimisto Oy:n toimialaa on isännöinti ja kiinteistöhuoltopalvelut. Ala on kehittynyt merkittävästi 30 vuoden aikana. Olemme aina pyrkineet olemaan kehityksen kärkipäässä niin kaluston kuin henkilökunnan koulutuksen suhteen. Asiakkainamme on yli 30 asunto- ja kiinteistö-osakeyhtiötä.

LIT-Vuokrahuoneistot vuokraa asuin- ja liikehuoneistoja. Vuosien aikana vuokraustoiminta on kasvanut ja kehittynyt voimakkaasti ja olemmekin jo pitkään olleet johtava asunnonvälitystoimisto Lahdessa. Palvelukonseptimme on laaja ja asiakkaan halutessa teemme tarjouksen vuokravalvonnasta, vuokrien tarkistamisesta ja yksityishenkilöiden verolomake 7 tekemisestä. Nämä lisäpalvelut ovat entistä kysytyimpiä.

Palveluvalikoimaamme täydentää tytäryhtiömme LIT-Kiinteistönvälitys Oy, joka kuuluu valtakunnalliseen Listing-asuntokauppiaat -yhteismyyntiketjuun. LIT-Kiinteistönvälitys ja LIT-Vuokrahuoneistot toimivat kiinteässä yhteistyössä. Näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin niin asunnon vuokraus-, osto- kuin myyntiasioissakin.

LIT-Huoneistohotelli vuokraa hyväkuntoisia, tasokkaasti kalustettuja ja muuttovalmiita huoneistoja Lahden keskustasta. Minimivuokra-aika on yksi viikko.

LIT on vakavarainen ja sen palveluksessa toimivien henkilöiden omistama. LIT:n palveluksessa on kaikkiaan 14 henkilöä.